seuralogoHsNMKY-Haminanlaistakoripalloa vuodesta 1977ympyrat






Suomen Koripalloliitto
Koripallo.com foorumi - Korisfanien oma sivusto

I-joukkue nöyrtyi KaVe:lle

Sarjajohtaja osoitti olevansa ansaitulla paikalla viime lauantaina Ruissalon liikuntahallilla.

Koko pitkän kaartin mukaan saanut vierasjoukkue hallitsi ottelua alusta alkaen. Kotijoukkueen tehtäväksi jäi ainostaan piste-eron pitäminen siedettävänä.

Tässä ei täysin onnistuttu, sillä jo tauolla eroa oli 15 pistettä ja lopussa se kasvoi vielä kymmenellä. Lopputulos 75-100.

Kotijoukkueesta ei kukaan noussut esiin haastamaan KaVe:n kokenutta joukkuetta.

Seuraavat neljä ottelua ovat etukäteen heikompia vastustajia vastaan, joten voittojen toivossa näihin otteluihin lähdetään.

Tarkemmat tilastot ottelusta edustusjoukkueen sivuilla http://hsnmky.nettisivu.org


II-joukkueella tiukka ottelu Kouvolassa

II-joukkue sai tällä kertaa vierasotteluun kahdeksan pelaajaa, joten vaihtoruletti pyöri hieman paremmin kuin aikaisemmissa vierasotteluissa.

Ottelun alku oli Namikan hallintaa, varsinkin toinen jakso oli harvinaista herkkua tällä kaudella. Kotijoukkue sai jakson aikana vain 5 pistettä kasaan. Taukojohto siis Namikalle.

Kolmas jakso oli jo kotijoukkueelta parempi, mutta ero säilyi vielä Namikan eduksi. Neljäs jakso olikin sitten ajan kuluttamista ja johdon säilyttämistä loppuun asti. Tässä ei aivan onnistuttu vaan virhevaikeuksien vuoksi Kouvot pääsi rinnalle ja lopussa vielä ohi. Lopputulos 61-70.

Vaikka tappio tulikin toi ottelu rutkasti lisää kokemusta ja itseluottamusta joukkueen junioreille. Kyllä se voittotili kevätkaudellakin vielä avataan.

Tulos ja tilastot:

Kouvot V - HsNMKY 70-61

HsNMKY:

Petri Heijari 21, Jarmo Pienmunne 11, Karri Kääriäinen 8, Teemu Rikkola 6, Robert Illman 3, Peter Lindroos 1

Ottelutuloksia ja raportteja löytyy jatkossa myös II-joukkueen omilta sivuilta http://hsnmkyapojat.nettisivu.org/hsnmky-a-pojat/

 

 

 

K_Suntio
Penttila
Dow